Kaulakoruja

Nämä kaksi perus-vaijeri-korua tein itse asiassa jo viimevuoden syksyllä . Esittelen ne nyt vasta, kun laiskottelin monta kuukautta blogin päivityksen kanssa. Ensimmäisessä korussa on makeanvedenhelmiä (tietysti) ja sileitä pyöreitä kuin myös verkkohopeahelmiä sekä fasettihiottuja suorakaiteen muotoisia botswanan akaatteja. Mielestäni ne ovat ihania helmiä.

*****

Tässä toisessa vaijerikorussa on kristallien säihkettä - totta kai Swarovskeja - ja jälleen hohtavia valkoisia makeanvedenhelmiä. Riipuksena on iso kristalliriipus. Taitaa tämä koru olla aika bling-bling. Iso riipus on aika korea, kun siitä heijastuu valo. Ehkä tällainen riipus sopisi paremmin koristeeksi kristallikattolamppuun :)

*****

Tässä korussa olikin sitten enemmän työtä. Ensiksi lintataan hopealanka, sitten kierretään ja sitten kierteisiä linkkejä. Helminä on fluoriittihelmiä ja riipuksessa komeilee myös fluoriitteja ja hentosen värinen ruusukvartsi pisara. Itse asiassa kaikki helmet ovat aika hentosen värisiä. Lukkona ja samalla riipuksen tehtävää suorittaa hopeinen salpalukko.

*****

Kullansävypunaista ruskean kanssa

Tälle kaulakorulle en ole keksinyt nimeä. Aloin vain tekemään tätä maanantai-iltana, ja se oli pakko saada myös valmiiksi, joten nukkumaan ei menty ajoissa. Minkäs teet, kun luovuusvimma iskee :)

Muotoilin 1 mm hopealangasta pisaran muotoisen kuvion, jonka taoin tutuksi tulleen kiven päällä. (Tällä kertaa en lyönyt vasaralla sormeeni).

Pehmeällä 0,6 mm hopealangalla, joka ei oikeastaan ole mistään kotoisin, tein makeanveden helmien ympärille tuommoiset kieputukset. Myös kierteiset linkit on tehty samasta hopealangasta, muuta kun tuohon hätään ei ollut yöllä saatavilla. Toivottavasti kestää. Riipuksessa roikkuu kullansävypunaisten makeanvedenhelmien kanssa pyöreitä savukvartsihelmiä. Riipuksen ripustin samettinauhaan. Mitään nauhanpäitä ei ollut jemmassa, jotenka liimasin päihin silmukat, joihin kiinnitin itse tehdyt lukot välirenkaalla.

Silmukkalukko näytti niskassa jotenkin yksinäiseltä, joten tein sille kaveriksi samanlaisen härpäkkeen, mitä riipuksessa roikkuu kolme kappaletta.

Seuraavana päivänä ajattelin, että patinoin sen kananmunalla. Patinoinnin suhteen jälleen meni joku pieleen. Ehkä olin liian malttamaton ja otin liian aikaisin korun pois tai jos kylvetin sitä liian kauan alumiinikipossa, jossa oli kuumaa vettä ja ruokasoodaa. Olisi sittenkin pitänyt vain hieoa kevyesti patinaa pois. Täytyy patinoida joku päivä uudelleen. Eikä se epäonni tähänkään loppunut. Aloin etsimään lukkoa. En löytänyt, joten tulin siihen tulokseen, että se meni kompostiin kananmunan mukana.

Sitten muistinkin, että mulla on tallessa joku salpalukon tapainen väkerrykseni ja kiinnitin sitten sen. Eipähän se tuossa ole valittanut, jotenka taitaa olla tyytyväinen osaansa :)

Tästä kuvata näkee paremmin, millaisesta korusta on kyse.

*****

Onnettoman lusikan kohtalo

Viimeinen päivitys on viimevuoden elokuulta. Taitaa siis olla korkea aika laittaa jotain uutta pitkästä aikaa.

Tässä on kirpputorilta ostetun hopealusikan uusi elämä rannekoruna. Mieheni porasi osien reijät, koska ei malttanut antaa upeaa pylväsporakonettansa lainalle. Se kun on niin iso ja voimakas, joten voin sillä loukata itseni (minä, kun olen aika onnettomuusaltis) ja tärvellä tekeleeni. Hän siis porasi reijät ja aloitusreijän siihen osaan lusikkaan, joka laitetaan suuhun. Sahasin palan pois, että saan reijän isommaksi, joka ei tietenkään mennyt keskelle. Tietysti lopuksi katkesi sahanterä. Reijän viilasin tasaiseksi, josta ei tullut täysin pyöreää, saatika lusikan muotoista. Ainakin näkyy tekijänsä kädenjälki :)

Olen kuitenkin tästä korutekeleestäni aika ylpeä, vaikka ajattelin sitä tehdessäni, että tämä saa olla samalla kertaa kaksikertaa; ensimmäinen ja viimeinen. Kuvat kertokoon loput.

Varsi oli tämän näköinen ennen kuin sahasin sen irti lusikasta.
Varren sahasin myös osiksi.
*****

Suuhun laitettavasta osasta hioin kultauksen pois. Halusin, että koruni on kokonaan hopeinen. Sitten vain sahaamaan reikää keskelle. Tästä osasta tuli salpalukko.
*****

Rannekoru valmiina. Pikku jälkiä näkyy, mutta ei se tahtia haittaa.
Tyytyväinen olen jokatapauksessa.
*****

Punaisia Swarovskeja rannekkeeseen ja lukko-osaan
swarovski ja vuorikristalli roikkumaan koristeeksi.
*****

Varresta sahasin kukan ja lehdet erikseen.
*****

Varren taoin pihalla kiveä vasten, että saan epäsäännölliset reunat ja röpöliäisen pinnan. Löin tietysti sormeeni ja siinä on nyt kunnon "mustamarja" eli sellainen verenpurkauma. Voin siis lainata erään päiväkerholaisen sanoja: "Vertakin tulisi, mutta nahka on edessä."
*****

Taotun varren viilasin kirkkaaksi ja syvennykset jäi
silloin tummemiksi. Sitten sahasin varren keskeltä poikki.
Rannekoru ei olisi aivan mennyt ranteeni ympäri,
joten muutama oili sopii joukkoon.
*****


Tällaiselta se näyttää kädessä.

*****

Essi

Mietin pitkään minkä nimen antaisin tälle korusetille ja päädyin lopulta tilaajan nimeen. Korusetin tilasi Essi niminen - mukava nuori nainen, joten korusetin nimi olkoon Essi. Korusettiin kuulu kaulakoru ja orjankoru. Niissä on helmet, siis swarovskin kristallit päin vastaisissa väreissä ja kaulakorussa on hopeaspiraali. Myös muut metalliosat ovat hopeaa.











Essi on kaunis, suomalainen naisen etunimi. Essi on lyhentymä nimestä Ester, joka tarkoittaa persiaksi 'tähteä'. Ja tähtihän tämä tuntemani Essi voisikin olla. Loistaa iloista, pirteää valoaan. Mahdollista voi olla myös se, että Ester oli vastine heprealaiselle nimelle Hadassah, jolloin merkitys olisi 'myrtti'. (Vilkuna, Kustaa (toim. Mikkonen, Pirjo): Etunimet. Otava, 2005.)




Myrtti (Myrtus communis) on ikivihreä pensas tai pieni puu, joka kasvaa noin viiden metrin pituiseksi. Myrtin lehdet ovat 3–5 senttimetrin pituisia ja tuoksuvat hyvänhajuiselle öljylle.

No jopas!

Korun nimi ei suinkaan ole no jopas. Se on vain sellaisen yllättyneen ihmisen kommentti. Mistäs moinen ihmettelyn purkaus sitten juontui? Siitähän se, kun kattelin vanhoja kuvia tietokoneelta ja sen uumenista löytyi tällaisen ristin kuva. Risti on edelleen omistuksessani ja ollut monta kertaa kaulassani.

Tämä on taas sellanen rautalangasta väännetty juttu, jota vähän piristin hopealla ja swarolla. On se varmaan aika mieletöntä yhdistää niinkin arvokasta kuin hopeaa rautalangan kanssa, mutta eipä tuo tunnu tuossa korussa valittavankaan.

Oi että, tuossa seuraavassa kuvassa näkyy mun hiukset, silloin kun ne oli vielä pitkät. Semmonen ikävän terävä riipaisu vihlaisi nopeasti sydänalaa, kun tuon kuvan näin, mutta eipä sille nyt tässä hädässä mitään voi. Eikä oikeestikaan nämä lyhyetkään mitkään kamalat ole. Eiköhän se ole silloin korkea aika leikata lyhyeksi, kun pitkää tukkaa alkaa pitää jatkuvasti ponnarilla. Mutta eihän mun pitänyt mun hiuksista jutella, vaan kertoa rautalanka korusta. Tämän korun olen tehnyt aikaa sitten, varmaan joku vuosi sitten. Kuvattu on, mutta jäänyt vain julkaisematta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan :)

Alimmainen kuva on parempi kuvatus kuvatuksesta :)

Täältä mun toisesta blogista voit käydä kurkkaamassa pari muuta rautalangasta väännettyä rannekorua. Multa voiskin kysyä, että pitääkö ihan rautalangasta vääntää :D

Tilauskoru pikkusiskoni työkaverille

Siskoni tilasi työkaverilleen lahjaksi korun. Ohjeena oli, että tumma, violettia tai tummansinistä, mustaa ja jotain kirkasta, joka hohtaa tumman keskeltä ja lasihelmet olisi kivoja niin ja riipuskin voisi olla.
Jeps, tällaiset ohjeet ja ei muuta kun suunnittelemaan. Helmiä aseteltiin vieri viereen ja tuumailtiin, mikä olisi kiva järjestys, kunnes se lopulta löytyi ja riipukseksi simpukankuoririipus. Tällainen siitä sitten tuli. Siskoni antoi lahjan työkaverilleen ja hän oli todella otettu ja kiitollinen lahjasta. Olen itsekin tähän tyytyväinen. Tsekkiläisistä lasihelmistä saa kivoja ja näyttäviä koruja. Niitä ei saa unohtaa :)

Verta ja kyyneliä

Heinäkuun 20. päivä toi vuoden lisää taas ikääni. Tein itselleni synttärilahjaksi rannekorun, jonka annoin itselleni kahta päivää ennemmin. Korun nimesin Kesän onni.
Kuitenkaan tästä korusta en päässyt montaa päivää nauttimaan, kun onni muuttui onnettomuudeksi. Sattui nimittäin pieni tapaturma samana päivänä kun täytin 35 vuotta. Korun nimi tuntui tässä vaiheessa aika sarkastiselta - Kesän onni.


Töistä lähtiessäni kaaduin ulko-oven portaissa, toisesta askelmasta alas asti pää edellä. Päätäni en onneksi lyönyt, kun vaistomaisesti laitoin kädet eteen. Vammoitta en kuitenkaan selvinnyt, vasemman käden kyynärpää auki, oikean käden ranne mustelmilla. En tiedä olisiko siihen tullut haava rappurallista, mikäli rannekorua ei olisi ollut kädessäni. Rannekoru meni poikki ja isot helmet todennäköisesti aiheutti mustelman. Pahin haava oli sääressä, 6 cm pitkä ja aika syvä, yhdestä kohta näkyi luu.

Työkaverini puhdisti haavan ja laittoi siihen siteen. Sitten hän vei minut terveyskeskukseen paikattavaksi. Tk:ssa haava putsattiin ja sidottiin, hauskinta oli kuitenkin se, että siihen ei laitettu tikin tikkiä, eikä mitään muutakaan millä olisi haavan reunat laitettu kiinni, vaikka sitä pyysin. Haavan paraneminen on kestänyt todella kauan. Nyt siinä on paksu rupi. Iho kiristää ja hilseilee haavan reunoilla.

Kyllä se siitä paranee, ja muistoksi jää arpi.

Kesän onni -koru ehjänä.
Lamppuhelmiä, swarovskin helmiäiskristalleja, makeanvedenhelmiä,
ruusukvartsia ja muutama lasihelmi.

Kaatumisen jälkeen kaikki se mitä korusta on jäljellä.